HELMET2020 #34 | Delia Owens: Suon villi laulu

”Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana”

Tämä kirja ei erityisemmin vetänyt puoleensa kansikuvan värimaailman tai nimensä puolesta, mutta Storytel tyrkytti sitä jatkuvasti vuoden kirjatapauksena ties millä ylisanoilla. Kun kirjan nimi sopi Helmet 2020-lukuhaasteen kohtaan 34 (ja se sopi hyvin moneen muuhunkin kohtaan), uteliaisuuteni heräsi. Ajattelin, että kai suitsutuksessa jotain perääkin on, ja otin kirjan työn alle. Kirja tempaisi tarinan pyörteisiin hyvin nopeasti, ja kohta en muuta malttanut kuin kuunnella tarinaa.

Kirja kuvaa Pohjois-Amerikan syvän etelän rämemaille sijoittuvan tarinan, jonka päähenkilö on lapsena omilleen pärjäämään jäänyt, taustaltaan ns. ”valkoiseen roskasakkiin” kuuluva Kya. Kyan tarina alkaa siitä, kun hänen äitinsä jättää perheensä, ja tyttö joutuu aivan lapsena järjestämään itse elantonsa.

Tarinan alku on melko surullinen ja karu, ja tämä tunnelma jatkuu romaanissa melko pitkään. Mietin ehkä kolmanneksen tai puolet kuunneltuani, mahtaako kirja olla loppuun saakka yhtä surullinen ja olisiko kuuntelukokemus kokonaisuutena liian rankka.

Rinnalle nousee kuitenkin monenlaisia voimaantumisen tasoja ja pärjäämisen keinoja, ja tarina saa myös feministisiä sävyjä. Surullinen sävy muuttuu koskettavaksi ja puhuttelevaksi, eikä neuvokas ja sisukas Kya suostu asettumaan uhrin rooliin.

Tarinassa on historiallista jatkumoa 1900-luvun puolivälistä nykyaikaan. Kirja antaa lukijalle oivan tilaisuuden kehittää ymmärrystä yhteiskunnallisista ongelmista eri yhteiskuntaluokkien ja väestönosien näkökulmasta tällä aikajanalla. Siitä, millaista elämä on voinut olla toisaalla 50-70 vuotta sitten. Painotus on kulttuurissa, tavoissa ja olosuhteissa, ei politiikassa.

Kirjailija on vahvoilla kuvaillessaan rämemaiden luontoa. Delia Owens onkin tehnyt uransa villieläinten tutkijana, mutta Afrikassa. Kirja on Owensin esikoisromaani, mutta se ei ole hänen esikoisteoksensa; Owens on kirjoittanut dokumentaarisesti tutkimustyöstään aiemmin.

En yleensä selvittele kirjojen ja kirjailijoiden taustoja etukäteen. Katson esimerkiksi muiden jättämiä arvosteluja Storytelissä vain sen verran kuin on tarpeen tietääkseen, voisiko osua. On autenttisin kokemus jos vain aloittaa kirjan ilman ennakkotietoja.

  HELMET2020 #42 | Lars Kepler: Hypnotisoija (Black Edition)

Tätä kirjoittaessa tietenkin googlasin taustat, kirjan jo luettuani. Otsikoissa koitetaan liittää Owensin perhe salametsästäjän murhaan Afrikassa. Jutut ovat vihjailevia eikä mitään kovin konkreettista ole, mutta toki sellaiset artikkelit myyvät. Onko kirja saanut vaikutteita tositapahtumista? Juttujen perusteella saa käsityksen, että Delia Owens ei olisi ollut asiaan sekaantunut. Mutta voi pahus, ikävä epäilyksen varjo laskeutui pilaamaan niin upean teoksen tunnelman. Minua olisi ehkä häirinnyt, jos olisin törmännyt näihin juttuihin kirjailijasta ennen kirjakokemusta.

Kirjan alku on kauniisti kuvattu ja omaperäinen. Tarinan juonenkäänteissä on aavistus kliseisyyttä tarinan edetessä, mutta ei häiritsevässä määrin. Kirjailijan kerronta on taitavaa, ja aina voidaan miettiä onko jokin asetelma kliseinen, vai käyttääkö kirjailija taitavasti tarinallisia komponentteja.

Kuuntelin kirjan äänikirjana.

One Comment