Minulla on kokemusta nyt COVID19-sairaudesta ja pitkittyneestä jälkioireilusta nyt jo yli 300 päivää. Se, mitä tämä on opettanut suomalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä ja yhteiskunnasta, on pöyristyttävää. No niin, käytin heti vahvaa ilmaisua, jonka perusteella minut voidaan tulkita ylireagoivaksi, mieleltäni epätasapainoiseksi, tietämättömäksi, yliherkäksi kiukuttelijaksi, meuhkaajaksi. Eikä yhdenkään lääkärin tarvitse lukea tätä eteenpäin. Niinpä niin.
Olen kuitenkin käyttänyt nämä yli 300 päivää paitsi siihen, että yritän toipua, siihen, että olen lukenut ja selvittänyt aiheesta hyvin paljon. Olisin varmasti levännyt enemmän, ellen olisi koko ajan törmännyt seinään joka puolella, ja sisuuntunut, ja alkanut selvitellä. Jos en olisi selvittänyt, en olisi nyt tässä kirjoittamassa tätä tekstiä.
Lyödään viisaat päät yhteen!
Suomessa lääkärissä on usein iso ongelma, jos potilas on tehnyt esiselvittelyä. Siitä joutuu tyypillisesti ongelmiin lääkärissä, mutta ei muussa maailmassa. Jos lääkäri ei tiedä tai ymmärrä jotakin, hänelle voi tulla epämukava olo, ja lääkäri voi purkaa sen potilaaseen.
Muussa maailmassa tyypillisesti tällaisessa tilanteessa aloitetaan keskustelu, kuunnellaan ja harkitaan; mietitään yhdessä. Vanhan kansa on kuvannut tätä sanonnalla lyödään viisaat päät yhteen. Lääkärin vastaanotolla näin ei voida tehdä, sillä toinen pää on viisas, toinen tyhmä.
”Your 15 minutes in fame are over.”
Tilanne on tosi absurdi. Potilaalle annetaan 10-15 minuuttia aikaa. Googlaaminen on saatanasta ja osoittaa potilaan luuloharhaiseksi, mutta potilaan on kuitenkin sen verran selviteltävä, että osaa kertoa jokseenkin relevantteja oireita lääkärille vaivoistaan. Samaan aikaan potilaan täytyy herkillä antenneilla lukea vihjeitä lääkärin mielentilasta, asenteesta, ymmärryksestä, ja niin edelleen. Yksikin väärä sana, ja peli on menetetty.
Potilas on saattanut elää pahenevien oireittensa kanssa viikkoja, vuosia, vuosikymmeniä. Sinä aikana hän on tarkkaillut oireita (ajattelen että lääkärikäynnin tarve triggeröityy ei-toivotun tai huolestuttavan oireen havaitsemisesta), yleensä myös tutkinut tietolähteitä, ja ongelmien jatkuessa pidempään käynyt tutkimuksissa ja hoidoissa, ja sekä kokeillut erilaisia lääkkeitä, joiden toimivuudesta hänelle on kertynyt tietoa.
Kaikki tämä pitäisi tiivistää muutamaan sanaan, ja esitellä lääkärille simppelinä kysymyksenä, johon lääkäri voi derivoida vastauksen ylhäältä annettua diagnostista protokollaa noudattaen. Subjektiivisiin asioihin on turha käyttää aikaa. Diagnostisessa protokollassa yhdistyvät erilaiset objektiiviset mittarit.
Potilaan tietotaito täytyy redusoida siihen mikä lääkärin mielestä on relevanttia potilaan edustaman kehon kannalta.
Subjektiivisesti objektiivinen arvio
Lääkärissä meininki on täynnä paradokseja. Asiat ovat olemassa vain, jos niille löytyy objektiivinen todiste. Objektiivinen ei tässä tapauksessa tarkoita sellaisia kuin mitattava, yksiselitteinen, faktuaalinen, neutraali, tai todenmukainen. Objektiivinen ja subjektiivinen eivät lääketieteessä vastaa käsitteiden yleisempää merkitystä tieteessä yleensä, vaan ovat kontekstualisoituneet noudattamaan narratiivia, joka muokkaa maailmankuvaa lääkärien ammatillisessa yhteisössä.
Objektiivinen viittaa kahteen asiaan. Ensinnäkin siihen kuuluu kaikki, mikä voidaan tunnistaa ja dokumentoida laboratoriotutkimusten avulla, teknisiä apuvälineitä hyödyntäen, esimerkiksi verikokein, koepaloja analysoiden, ja kuvantamisen keinoin. Toiseksi, siihen kuuluu lääkärin tekemät havainnot potilaasta.
Subjektiivinen todiste viittaa potilaan raportoimaan oireeseen, eikä ole kelvollinen dokumentaatiossa. Lääkärin työssä elää vahvana epäluottamuksen ja nokittelun narratiivi, missä potilas näyttäytyy huomiohakuisena pikkuasioista suhteettomasti huolestujana, joka suurentelee tai sepittää oireita; jolle lääkärikohtaamiset ovat keskeinen osa sosiaalista elämää, ja joka kärttää sairaslomaa, lääkkeitä, ja turhia tutkimuksia, koska nämä asiat ovat korkealla potilaan tarvehierarkiassa.
Yksittäinen oire voi muttua subjektiivisesta objektiiviseksi, kun lääkäri vahvistaa potilaan kokeman oireen. Mutta jos potilas on selvitellyt asioita itse, niin lääkäri voi mitätöidä potilaan esittelemän oireen. (Tulen näistä kirjoittamaan toisen jutun, mihin kokoan itse kokemiani esimerkkejä; pohditaan siis motiiveja tähän myöhemmin.
Jää ritisee alla
Erityisen vaarallista on, jos potilas on selvitellyt jotain uutta tai hyvin monimutkaista oireyhtymää, joka ei kuulu kyseisen lääkärin repertuaariin. Koska selvittelen paljon, ja minulla on uusi ja monimutkainen ongelma, joka ei kuulu kenenkään repertuaariin, törmään tähän usein.
Ai mikä se sellainen ongelma on? No tietysti:
Long Covid.
Oletteko kuulleet sellaisesta? Maailmalla sitä on paljonkin, mutta Suomessa ei, koska suomalaiset ovat vahvaa ja poikkeuksellista kansaa.
Suomalaisilla tosin on paljon ”toiminnallisia häiriöitä”, millä viitataan psykosomaattisiin oireisiin. Psykosomaattinen tarkoittaa oiretta, jossa psyykkinen oireilu aiheuttaa fysiologisen oireen. Esimerkiksi ajatusten keskittyminen johonkin todella pelottavaan asiaan nostaa verenpainetta ja pulssia. Potilas ei siksi saisi ajatella sairauttaan, sillä pelkkä ajatus tekee sairaaksi.
Potilailta kuitenkin edellytetään sairauteen perehtymistä ja sitoutumista sen hoitotasapainon ylläpitoon ja edistämiseen. Tätä kutsutaan termillä omahoito. Esimerkiksi reumapotilaan tulisi välttää punaista lihaa, diabeetikolta edellytetään vaativamman ruokavalion noudattamista, ja säännöllisten pistosten ottamista. Selkävaivaisen täytyy jumpata tukilihaksistoa parempaan kuntoon.
Tervehtyäkseen potilaan ei pidä ajatella sairautta, eikä suinkaan Googlata mitään. Duodecimin artikkeleita on turha lukea, sillä vain lääkärillä on tarvittava koulutuksen suoma perustieto ymmärtää lääketieteellisiä tekstejä. Duodecim on itse asiassa merkittävä toiminnallisia häiriöitä aiheuttava tekijä, ja siksi diagnostinen protokolla valitaan sen mukaan, onko potilas saanut Duodecim-altistuksen.
Juuri saatuani tämän postauksen valmiiksi, törmäsin videolinkkiin, jonka alkuperä on tuntematon. Videossa on minuutin mittainen pätkä Lääkäripäivillä toiminnallisia häiriöitä käsittelevan kurssin keskustelusta Long Covidiin liittyen. Työterveyslaitoksen neurologi Markku Sainio puhuu videolla. YouTubesta löytyi Sainion aiempia puheenvuoroja ajalta ennen Covid19-pandemiaa, mm. homeoireilusta 2017 ja 2018, sekä esitelmä kvasikokeellisesta tutkimusasetelmasta 2014. Varoitus: saattaa aiheuttaa mielipahaa.