Photo by Tim Mossholder from Pexels

Käy peremmälle, vaikka on keskeneräistä! – Ajatuksia epätäydellisyydestä

Kirjoitin tämän tekstin vain päivä blogin julkaisemisen jälkeen. Avasin blogin 14.10.2020. Tätä julkaistessa blogi on siis vasta pieni raapaisu.

On minulle hyvin epätyypillistä julkaista jotakin keskeneräistä, mutta se nyt vain on uusi normaali tästä lähtien.

Kuva: Ketut Subiyanto, Pexels
Kuva: Ketut Subiyanto, Pexels

Ollako paras vai nopein?

Täydellinen julkaisu ei ole täydellinen kirjoitus täydellisessä blogissa, vaan julkaistu ajatuksella työstetty kirjoitus, joka kiinnostaa yleisöään.

Ylipäätään pitäisi lakata työstämästä aina sitä parasta mahdollista. Siinä kun käy usein niin, että parasta tekemällä menettää etulyöntiaseman: joku toinen julkaisee saman uuden ajatuksen, mutta vähemmän hyvin työstettynä.

Olisiko kuitenkin ollut parempi olla se ensimmäinen? Erityisesti, jos oman tuotoksen taso olisi vähemmän täydellisenäkin ollut parempi kuin sen, jolla oli rohkeutta täräyttää puolivalmis idea eetteriin?

Tutkijana on erityisesti tullut vastaan tilanteita, jolloin olen sokkoarvioijana saanut arvioitavaksi tutkimuksen käsikirjoituksen tutkimuksesta, jonka itse olen luonnostellut hyvänä aiheena, mutta minulla ei ole ollut aikaa tehdä sitä pidemmälle muilta projekteilta. Siinä sitten joudun käyttämään aikaa huonon työn parantelun toisen henkilön hyödyksi – vaikka voisin sen sijaan tehdä sitä omaani.

Tässä vaiheessa vaihtoehtojen vertailu on tietysti teoreettista, sillä aikaikkuna sulkeutui ja olen jo myöhässä. Tyypillisesti idea on ollut muistiinpanoissani jo hyvän tovin. Mihin hukkasin sen aikaikkunan?

Tekemisen tapa roolittaa meitä

Kun tulee tunnetuksi sellaisena ihmisenä, joka on huolellinen ja tekee viimeisteltyä jälkeä, joutuu helposti ikävään ansaan. Nimittäin kaikki haluavat tehdä yhteistyötä kanssasi, ja sinun roolisi on tasoitella ja korjailla toisten ronskit roiskaisut. Ei siinä mitään niin kauan kuin tämä pilkunviilaus on suhteellisen kivutonta.

Usein käy kuitenkin niin, että tilanne lähtee projektien edetessä luisumaan – roiskaisut ovat yhä raaempia, olenhan aina ennenkin kursinut kasaan ja viimeistellyt käsikirjoitukset. Silloin siloitteluun kuluu jo moninkertainen aika. On vaikeaa päästää irti vanhasta roolista.

En ole koskaan kokenut itseäni varsinaisesti perfektionistiksi, ainakaan sillä tasolla, että se olisi ongelma. Enemmänkin niin, että koitan saada aikaan mahdollisimman hyvän lopputuloksen. Lopputuotos saa mielellään vastata sellaisia arvioita kuin loistava, erinomainen, jne., mutta täydellinen sen ei tarvitse olla. Tiedän, ero on aika pieni, ja kaiken ei tosiaan tarvitse olla huippua.

Kuitenkin tämä käsitteellinen pieni ero on mielestäni hyvin oleellinen, kun mietitään, onko perfektionismista haittaa enemmän kuin hyötyä. Nykypäivänä ’perfektionisti’ ei enää ole kehu: se saattaa sisältää piileviä viittauksia siihen, että arvion kohteena oleva henkilö on ehkäpä hidas tai tarttuu epäoleelliseen.


Jännitteet perfektionistin ympärillä

Helposti negatiivisia kommentteja esittävät ihmiset, jotka ovat toimintatavoiltaan ja profiileiltaan erilaisia, ja kokevat jonkinlaista ristiriitaa perfektionistin seurassa. Huolimaton ja kärsimätön ihminen ei ehkä ymmärrä vaatimustasoa, jolle perfektionisti on nostanut riman. Henkilö voi olla tempperamentiltaan ”ryskääjä”.

Ryskääjä on tehokas, tavoitteellinen, päämäärätietoinen, ja haluaa nopeasti valmista. Hän kesittyy kokonaisuuksiin ja suuriin linjoihin, ja fokusoituu hyötyihin. Ryskääjä on usein johtavassa asemassa, eikä epäröi ilmoittaa ääneen, jos kokee aikaansa käytettävän turhuuksiin. Hänen kärkkäytensä saattaa herättää epävarmuutta ja pelkoa ihmisissä, jotka ovat temperamentiltaan hillitympiä.

Analyytikko on ryskääjän vastakohta: hän on realisti, joka haluaa tehdä asiat kerralla oikein. Analyytikko lähestyy tehtäviä rauhallisesti ja loogisesti, ja on tarkka myös yksityiskohtien tasolla. Analyytikko haluaa säästää aikaa tekemällä asiat harkitusti, jotta toteutusvaiheessa aikaa ei tarvitse hukata sähläämiseen. Analyytikolle ahdistavaa on intoilijan ajatusten korkealentoisuus ja ryskääjän sinne päin -ajattelu, mutta hän hyötyy tukijasta, joka asettuu hänen taakseen.

Tunnistan itsessäni vahvimpana analyytikon, mikä ei ammatinvalintani perusteella liene yllätys, mutta toki minusta löytyy myös jonkin verran intoilijaa, hieman tukijaa, ja pieni ripaus ryskääjää. Analyytikko tosiaan haluaa suunnitella asiat kerralla oikein, mutta minulle ominaista on, että suunnittelu tehdään ripeästi, eikä jäädä lillumaan pitkäksi aikaa suunnitteluun (kuten usein käy jos ei tiedetä, mitä pitäisi tehdä):

Analyytikolle sopii ryskääminen hyvin siinä vaiheessa, kun tavoite, järkevä suunnitelma, oikea suunta ja kriiittiset yksityiskohdat on tunnistettu.


Tunnelukot perfektionismin taustalla

On selkeästi tilanteita, joissa perfektionismi tekemisessä on välttämättömyys. Ajatelkaa vaikka aivokirurgiaa tai ydinvoimalan suunnittelua. Perfektionismi voi kuitenkin heijastella myös isompia haasteita henkisen hyvinvoinnin saralla. Silloin perfektionismi ottaa suhteettoman sijan tilanteissa, joissa sillä ei pitäisi olla mitään roolia.

Kuva: Life Of Pix, Pexels
Kuva: Life Of Pix, Pexels

Itse kiinnitin tähän ensimmäisen kerran huomiota joitakin vuosia sitten aloitettuani bullet journalin eli luotipäiväkirjan. Somessa alkoi kilpavarustelu, jossa muistikirjat muotoutuivat taideteoksiksi; pian aloin rekisteröidä viestisisältöjä, joissa jonkinlainen oman taiteellisen vision epäonnistuminen muodostui niin suureksi pettymykseksi, ettei henkilö voinut jatkaa muistivihkonsa parissa. Tällaiset epäonnistumiset ovat, paitsi ensimmäisen maailman ongelmia, myös signaaleja perfektionismina ilmenevistä tunnelukoista.

Kirjassaan Tunne lukkosi – Vapaudu tunteiden vallasta (WSOY 2011; saatavilla Storytelissa), skeematerapian asiantuntija Kimmo Takanen kuvailee ison jokon tunnelukkoja, joista useampi voi ilmetä henkilön käyttäytymisessä perfektionismina. Täydellisyyden tavoittelussa on usein kyse kontrolloinnin tarpeesta, joka kumpuaa erilaisista motiiveista. Tunnelukot ovat voimakkaita ristiriitatuntemuksia, joita ihminen pyrkii välttämään käyttäytymisellään.

Epäonnistumisen tunnelukko erityisesti avaa näkymää yllä kuvaamaani esimerkkiin Bullet Journal -someyhteisöissä. Takasen mukaan tunnelukosta kärsivä kokee olevansa epäonnistumaan tuomittu, ja vertailee itseään jatkuvasti muihin. Hän väistelee isoja haasteita, koska ei tunnelukon vuoksi koe pystyvänsä kuitenkaan yhtä hyvään suoritukseen kuin toiset. Minäkuvaa leimaa kokemus siitä, että on puutteellinen verrattuna muihin, ettei ole yhtä fiksu, osaava tai lahjakas kuin menestyvä vertailun kohde. Tämä ilmenee perfektionismina vaativuuden kautta: vaativasta tehtävästä virheettä suoriutuminen suo onnistumisen tunteen epäonnistumisen välttämisen kautta. Tunnelukon vahvistuessa liian kovien vaatimusten asettaminen itselle ja niistä jääminen ruokkivat epäonnistumisen tunnetta.

  TARKKAILIJA | Kommentteja Seuran 27.11.2020 artikkeliin pitkittyneestä Covidista

Vaativuuden tunnelukossa henkilö kokee riittämättömyyttä ja ankaruutta itseään kohtaan, mikä voi ilmetä perfektionismina. Taustalla voi olla muita selittäviä tekijöitä – kukaan harvoin syntyy äärimmäisen vaativaksi ihmiseksi – mutta vaativuuden motiivina saattaa olla pyrkimys suojautua kritiikiltä pyrkien huimaan suoritustasoon. Tai vaativuus voi kytkeytyä hyväksynnän hakemiseen: kritiikkiä voi erehtyä pitämään merkkinä siitä, ettei ole hyväksytty tai kuulu joukkoon.


Kunhan nyt vain teet

Omalla kohdallani vaativuuden tunnistan monessa asiassa. Esimerkiksi voidaan olla yhtä mieltä erilaisten mediamarkkinoinnin konsulttien kanssa siitä, että on parempi keskittyä tarkasti rajattuun nicheen. Aloittelijoiden virheitä on fokuksen puuttuminen niin sisällössä kuin kohderyhmän määrittelyssäkin. On parempi valita selkeä ja hyvin rajattu kohdeyleisö, tehdä asia omalla tavallaan, ja hyödyntää tämä ’blue ocean’.

Blue ocean viittaa strategiajohtamisen käytännönläheiseen bestselleriin Blue Ocean Strategy (Kim & Mauborgne, 2004; josta Storytelissa alkuperäinen ja uusittu laitos vuodelta 2015). Punainen meri kuvaa veristä taistelua vähiin käyvästä saaliista, jota jakaa iso parvi vahvoja saalistajia, kun taas sininen meri on tyyni ja rauhallinen pienempi poukama (siis rajattu kohdemarkkina), jonne kukaan muu ei vielä ole huomannut yrittää.

Toisaalta aloittelijoiden isoimpia haasteita voi olla myös resurssien rajallisuus ja toisaalta se, että ei vaatimusten edessä tohdi aloittaa. Esimerkiksi omalla kohdallani minulla on jo hevosharrastusta käsittelevä blogi, ja ideoita olisi tutkijantyöhön liittyvälle blogille. Puutarhanhoitoon, ruuanlaittoon, käsitöihin tietysti omat alustat, ja toki tällaiset elämänlaatua niin fyysisen kuin henkisen hyvinvoinnin näkökulmasta käsittelevät juttunsa ansaitsevat oman alustansa palvelemaan tarkkaan valittua laatutietoista yleisöä. Covid-19-asiasta luonnollisesti oma ajan hermolla oleva sivusto. Mutta on vain yksi nainen ja melko rajallinen määrä aikaa töiden ja muun elämisen ohessa, joten moisen niche-sivustojen portfolion pyörittäminen on jo ajatuksena epärealistinen.

Kuva: Prateek Katyal, Pexels
Kuva: Prateek Katyal, Pexels

Painetta edellä kuvattuun taktikointiin luo helposti se, miten toiset ihmiset suhtautuvat ideoihin. Kun kerroin parhaimmille ystävilleni, että olen koronassa sairaana elämää pohtiessani päättänyt lopettaa sitkuilun, ja aloittaa blogin, josta olen haaveillut vuosia, oli monen yhtenä reaktiona kysyä lisää aiheesta ja blogin konseptista; mikä on kantava ajatus, kohderyhmä, miten erottaudun kilpailusta, ja niin edelleen. Kaikki nämä ovat hyviä sparrauspointteja toki – kiitos, ystävät. Vastasin heille, että olen oikeastaan kehitellyt konseptia mielessäni siitä asti kun muutimme maalle, ja tärkeämpi lenkki ketjussa on aloittaminen.

Vain aloittamalla voi saada yhteyden lukijoihin, ja sen jälkeen kannattaa seurata oppimiskäyrää.

Ymmärsin kuitenkin, että keskusteluissa on etua siitä, että voi kiteyttää konseptin yhdellä lauseella, oli se sitten kuinka laaja tai kapea-alainen tahansa. Näin ollen;

Tämän blogin konseptina on laaja-alaisesti elämänlaatu ja elämä maalaismiljöössä, akateemisesti koulutetun ja ajattelevan naisen vinkkelistä kirjoittaen.

Täällä maalla ei mietitä maailman meriä. Järven rannasta löytyy niitty, jossa voi luonnonlapsena kirmailla, törmäilemättä muihin kuin kauriisiin.

One Comment